byzantBysantin keisarikunnassa (330-1453) oli vuosisadasta toiseen ylhäisönaisia, jotka käyttivät monin tavoin poliittista ja yhteiskunnallista valtaa. Keisarillisessa hovissa naisten omien etujen ajaminen näyttää olleen ajoittain bysanttilaisen politiikan tekemisen luonteenomainen piirre. Muutamat keisarinnat käyttivät hovissa häikäilemätöntä valtaa. Vallan käytön taustalla oli usein keisarin luonteen heikkous ja keisarinnan kyltymätön
vallanjano.

Ehkä kuuluisin näistä Bysantin keisarinnoista oli karhunkesyttäjän tytär ja myöhemmin keisari Justinianoksen (k. 565) puoliso Teodora (k. 548). Sekä keisari Justinianos että keisarinna Teodora olivat lähtöisin vaatimattomista oloista.

Teodora käytti hovissa surutta poliittista ja uskonnollista valtaa. Tässä kaikessa hän luonnollisesti tarvitsi myös yhteiskunnan vaikutusvaltaisten miesten apua.

Bysanttilainen historioitsija Prokopios Kesarealainen kuvaa Salaisessa Historiassaan Teodoran nuoruusvuosia ilotyttönä ja näyttelijättärenä Konstantinopolissa. Prostituutio oli yksi Bysantin yhteiskunnan synkistä varjoista. Sitä ylläpitivät köyhyys, sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus ja ennen muuta himoihin taipuva ihmisluonto.

Keisarinna Teodora teki merkittäviä aloitteita prostituutioon ajautuneiden tyttöjen ja naisten auttamiseksi. Keisarinnan ansiosta keisari Justinianos julkaisi muun muassa erityisen käskykirjeen parittamista ja alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttöä vastaan.
Etenkin maaseudulla köyhät vanhemmat möivät usein tyttärensä ahneille parittajille. Keisarinna muutatti vanhan palatsin naisluostariksi, jota kutsuttiin nimellä Metanoia (Katumus). Se oli tarkoitettu kilvoituspaikaksi entisille prostituoiduille.

Naiset Eevan tyttärinä

Bysanttilaisten naisten yhteiskunnallinen ja poliittinen asema ei juuri poikennut muiden patriarkaalisten yhteiskuntien naisten asemasta. Naisten edellytettiin olevan riippuvaisia, ensin isästään ja sitten aviomiehestään. Naisten luonnollisena osana elämässä nähtiin avioliitto, johon kuului perheen ja talouden hoitaminen.

Bysantissa naiset nähtiin Eevan tyttärinä. Heidän seksuaalisuutensa koettiin vaarallisena, koska se merkitsi miehille jatkuvaa kiusausta. Miehet kontrolloivat naisia avioliiton ja perheen kautta.

Bysanttilaisen naisen asema oli epävarma. Hänen vaikutusmahdollisuutensa riippuivat elämän olosuhteista, suvusta ja asemasta sukupolvien saatossa. Bysanttilaisen naisen asema riippui paljolti siitä, miten hän samastui perheeseen, mieheensä ja lapsiin. Naisella ei ollut omaa oikeutta, vaikka hänellä olisi ollutkin perheessään vaikutusvaltaa.

Naisten vaikutusvalta kasvaa 900-luvulta lähtien

Bysantin aristokraattisten sukujen valta kasvoi 900-luvulta lähtien, samoin myös naisten yhteiskunnallinen vaikutusvalta. Ylhäisönaiset saivat aikaisempaa enemmän sivistystä ja koulutusta. Se oli välttämätöntä, sillä Bysantin keisarikunnan asioiden hoitaminen vaati muodollista koulutusta.

Muutamat Komnenos- hallitsijasuvun (1081-1185) naiset tukivat kirjailijoita ja kirjallisia piirejä. Se nosti naisten kulttuurista ja yhteiskunnallista profiilia, vaikka ilmeisesti heidän keskeisenä päämääränään oli tehdä tunnetuksi suvun hyvää mainetta. Kirjallisesti ehkä lahjakkain näistä hallitsijasuvun naisista oli keisari Aleksios I:n (k. 1118) tytär, historioitsija Anna Komnena (k. noin 1154).

Anna sai erinomaisen koulutuksen. Hänen opintoihinsa sisältyi antiikin Kreikan klassikkoja, historiaa, maantiedettä ja filosofiaa. Epäonnistuneen vallankaappausjuonen (1118) jälkeen Anna joutui vetäytymään naisluostariin. Siellä hän kirjoitti historiateoksen Aleksias, joka on rajoituksistaan huolimatta tärkeä lähde keisari Aleksios I:n merkittävästä hallituskaudesta.

Bysanttilaiset naiset antoivat oikeusasioissa yleensä suvun miesten edustaa perhettä. Kuitenkin on säilynyt esimerkkejä, jotka kertovat naisten ajaneen oikeudessa asioitaan menestyksellisesti. Naisten suurin mielenkiinto kohdistui myötäjäisoikeuksiensa puolustamiseen. Bysantin laki varmisti erityissuojelun naisen myötäjäisille.

Kaikissa oloissa myötäjäiset säilyivät naisen omaisuutena, myös silloin kun aviomies oli niiden haltija. Jos nainen kuoli ennen miestä, myötäjäisomaisuus siirtyi lapsille. Jos taas mies kuoli ensin, myötäjäiset jäivät täysimääräisenä hänen leskelleen. Leski sai lain mukaan myös miehensä myötäjäiset. Nainen siis hallitsi lasten nimissä suvun omaisuutta.

Bysanttilainen nainen: yhteiskunnan voimavara ja heikkous

Bysantin miesten hallitseman yhteiskunnan ironioihin kuului, että naiset valvoivat usein huomattavaa osaa suvun omaisuudesta. Toisaalta bysanttilaiset lainsäätäjät pyrkivät estämään naisia hukkaamasta suvun omaisuutta, ja sen vuoksi haluttiin kieltää naisten oikeudellinen asema.

Keisari Leo VI:n (k. 912) 48. novella kielsi naisilta oikeuden toimia laillisissa kaupoissa todistajina. Novellan mukaan naiset puuttuivat asioihin, jotka kuuluivat yksinomaan miehille! Toiseksi lainsäätäjien mielestä oli sopimatonta, että hovin naiset olivat oikeudessa silmätysten miesten kanssa, sillä kunniallisten naisten odotettiin pysyvä kotona. Naistenhan ei sallittu osallistua huvitilaisuuksiin eikä hippodromin rientoihin ilman miehensä seuraa. Jos he kuitenkin menivät niihin omin päin, se antoi aviomiehelle perusteen hakea avioeroa.

Kirkko suhtautui naiseen pääsääntöisesti samoin kuin lainsäätäjät. Bysanttilainen kanonisti Teodoros Balsamon (k. 1195) näki naiset uhkana Kirkon hyvälle järjestykselle. Naisluostarien johtajat olivat ainoita naisia, joilla oli oikeus valvoa muita naisia.

Balsamonin mielestä naiset lankesivat uskomusmaailmansa takia herkästi taikauskoon. Hän mainitsee esimerkkinä Komnenos-sukuun kuuluvan prinsessa Zoen, joka harjoitti taikauskoa. Zoe sairastui vakavasti eivätkä lääkärit kyenneet häntä auttamaan, mutta eräät ”pakanat” lupasivat parantaa hänet. Heidän mielestään prinsessan sairaus johtui ”maagisista syistä”.

Naisissa on Balsamonin mielestä Eevan tyttärinä mahdollisuus pahan tekemiseen. Valta tekee naisista todellisesti paholaisen välikappaleita. Pyhää Neofitos Erakkoa kauhistutti ajatus naisen seksuaalisuudesta, jolla olisi valtaa miehiin. Hän koki naisellisen vallan miehuullisten hyveiden ja naisellisten syntien välisenä taisteluna. Nainen oli bysanttilaisessa yhteiskunnassa pahuudelta turvassa ainoastaan miehestä riippuvaisena eli joko tyttärenä tai vaimona.

Bysanttilaisilla naisilla oli yhteiskunnassa ristiriitainen tehtävä. He olivat yhteiskunnan voimavara ja heikkous. Suurin osa yhteiskunnan varallisuudesta yhdistyi avioliittoon. Myös yhteiskunnan moraali liittyi avioliittoon. Siksi Kirkko korosti ihanteellisen avioliiton merkitystä.

Avioliitto on Jumalan lahja, jonka Hän asetti paratiisissa. Syntiinlankeemus merkitsi ihmisen eettistä rappiota ja Jumalan kuvan hämärtymistä. Se hämärsi myös miehen ja naisen alkuperäisen suhteen. Synti sairastutti ihmispersoonan ja siitä seurasi avioyhteyden rakkauden ja vapauden höltyminen. Avioyhteys tuli kiusausten ja epäjärjestyksen alaiseksi.

Bysantin kirkko alkoi 1100-luvulta lähtien korostaa aikaisempaa voimakkaammin naisen myönteisiä moraalisia ominaisuuksia avioliiton hengellisissä ja moraalisissa asioissa. Kirkko opetti, että naisten luonto koki täyttymyksensä avioliitossa. Bysanttilaiset naiset oppivat lapsesta lähtien yleensä tietämään paikkansa: he olivat alamaisia, ensin isälle ja sitten aviomiehelle. Bysanttilainen yhteiskunta piti naisten velvollisuutena huolehtia perheensä aineellisesta ja hengellisestä hyvinvoinnista.

Teksti: i Jarmo Hakkarainen