love1

Usein kuulee sanottavan, että parhaita kokkeja ovat miehet. Ja mieshän tietää, mikä tehoaa naiseen. No, se sama, minkä nainenkin tietää mieheen tehoavan – ruoka.

Olen useamman kerran saanut olla Amorin apulaisena, kun poika tai tyttö on halunnut tehdä vaikutuksen ystäväänsä.

Kerran, niin kuin aikaisemminkin ja monesti sen jälkeen, eräs teologipoika halusi tarjota itse tehdyn monen ruokalajin illallisen tyttöystävälleen. Hän tuli luokseni ja pyysi, voisinko auttaa vähän suunnittelussa ja lainata myös astioita. Ensin teimme ruokalistan, ja sitten hän kirjoitti kaupasta hankittavat tavarat muistiin. Poika oli hyvin innostunut ja halusi tehdä itse kaiken alusta loppuun.

Päivällä neuvoin pöydän kattauksessa ja yritin opastaa, missä järjestyksessä ruoat kannattaa tehdä. Salaatin voi valmistaa etukäteen, alkukeitonkin tiettyyn pisteeseen. Jälkiruoka oli tehty jo edellisenä päivänä. Illansuussa toivotin punaposkiselle pojalle onnistunutta iltaa ja lähdin kotiin.

Myöhemmin illalla puhelimeni soi. Puhelimesta kuului veden solinaa ja kuisketta: ”Kuuletko? Puhun vessassa. Söimme juuri alkukeiton, mutta nyt en saa kalafileitä irti pannusta. Haiskahtavatkin vähän palaneelle.”

Voi, sitä suurta myötäelämisen tunnetta, jota koin tuona hetkenä. Mietin muutaman sekunnin ja sitten muistin päivälliseltä jääneet lihapullat. Neuvoin epäonnista kokkia hakemaan niitä jääkaapista ja lämmittämään ne ruokalan mikrossa.

Aamulla sain kuulla lisää illan tapahtumista. Maljakko, jossa oli punainen ruusu, oli kaatunut päin punaista kynttilää keilaten sen kumoon valkoiselle liinalle. Liina ei puhdistunut punaisesta steariinin väristä edes kahdella pesulakäynnillä. Salaatti oli unohtunut jääkaappiin, ja lainaamani kakkuvati oli luiskahtanut tarjoilun tuoksinassa vapisevista käsistä lattialle, tietysti särkyen. Onneksi tyttö oli ennättänyt leikata kakusta palan itselleen. Sitten he olivat syöneet kakkua romanttisesti yhteiseltä lautaselta toisilleen hymyillen ja tulevaisuudesta salaa haaveillen.

Tulihan romanttisesta illallisesta kustannuksia niin pojalle kuin seminaarillekin. Mutta kaikesta päätellen suuri vaivannäkö kannatti.

Teksti: Irma Aikonen