Suuri perjantai
Olemme seuranneet Kristuksen matkaa Jerusalemiin ratsastuksesta hänen ristiinnaulitsemiseen saakka. Pitkäperjantain aamupalveluksessa osallistumme Kristuksen kärsimyksistä ja ristinkuolemasta. Kuninkaallisten hetkien palveluksessa kärsimystapahtumat toistetaan, vielä ikään kuin muistutuksena, jonka jälkeen siirrytään suuren perjantain ehtoopalvelukseen eli Kristuksen hautauspalvelukseen. Osallistuminen Kristuksen kärsimyksistä näkyy myös siinä, että pitkäperjantai on yksi vuoden tiukoista paastopäivistä.
Kristuksen vangitsemisen jälkeen tapahtumat ovat vyöryneet eteenpäin alati kiihtyvällä tahdilla. Juutalaisten ylipappien ja kansan vanhimpien täytyi toimittaa Jeesus hengiltä nopeasti, ei vain lähestyvän juhlan vuoksi, vaan myös siksi ettei heillä ollut takanaan juutalaisen kansan tukea. Sanottiinhan jo suuren maanantain aamupalveluksen evankeliumissa, miten ylipapit ja fariseukset olisivat ”halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa”. (Matt 21:46)
Olemme kuulleet miten ylipappien ja fariseusten toiminta on viikon mittaan tähdännyt perjantain tapahtumiin. On uskomatonta millaista paneutumista he osoittavat pohtiessaan keinoja saattaa Kristus pois tieltään. Tiistain aamupalveluksen evankeliumissa kuulimme kuinka Jeesus yritettiin ensin saada ansaan opillisissa kysymyksissä. Tässä kuitenkin epäonnistuttiin, eikä ”yksikään siitä päivästä lähtien enää rohjennut kysyä häneltä mitään”. (22:46) Kun ylipapit ja fariseukset eivät pystyneet haastamaan Jeesusta lakiin ja profeettoihin vedoten, he kokoontuvat neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat tapettua tämän. Kaikki vaivannäkö, valmistelu ja juonittelu vain sen takia että he saisivat mielenrauhaansa häiritsevän tekijän pois silmistään.
Pahuus on helppo ulkoistaa. Voimme ajatella, että ylipappien ja fariseusten toiminta on jotain, joka ei kosketa meitä. Silloin kuitenkin sorrumme samanlaiseen itseämme korottavaan ajatteluun kuin mitä ylipapit ja fariseukset tekevät. Ihminen rakentaa itsestään uskomuksia, joiden vaikutus näkyy hänen ympärillään. Sosiologien näkökulmasta ihminen ulkoistaa käsityksiä itsestään. Näin opettaa myös kirkko. Athosvuoren munkki Paisios pukee asian sanoiksi puhumalla ihmisen sisäisestä koneesta. Jos kone on hyvä, se tekee hyvää, ja jos se on paha, se tuottaa pahaa. Ihmisen pyrkii saattamaan sisäinen ja ulkoinen maailma tasapainoon. Ylipapit ja fariseukset ovatkin valmiita näkemään kaiken mahdollisen vaivan työntääkseen häiriötekijän pois silmistään. He pitävät itseään hurskaina ja ovat mieluummin omien mielikuviensa vankeja, kuin pyrkivät näkemään totuuden itsestään. Kristus, joka on Tie, Totuus ja Elämä, on tullut näyttämään ihmisille totuuden heistä itsestään. Tähän osa juutalaisista ei ole kuitenkaan valmis. He ovat odottaneet maallista vallankumousta, mutta vallankumous tapahtuukin ihmisten sielussa.
Meidän kohdalla Suuri Paasto on tähdännyt siihen, että oppisimme näkemään itsemme Kristuksen edessä sellaisina kuin olemme. Ei itseään ylentäen, kuten ylipapit ja fariseukset, vaan keskeneräisenä kuten syntinen nainen. Suuren perjantain aamupalvelus antaa meille esikuvaksi viisaan ryövärin, joka tunnustaa oman syntisyytensä ja huutaa Kristukselle ”muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Pitkäperjantain aamupalveluksen autuuden tropareissa meitä kehotetaankin yhtymään ryövärin sanoihin, antautumaan Jumalan armon varaan, ja lausumaan yhdessä: ”Muista meitä, Vapahtaja, kun tulet valtakuntaasi!”.
Teksti: Diakoni Mikko Mentu