”20 vuotta myöhemmin – mitä kuuluu ortodoksisen kirkon ja orientaalisten
kirkkojen vuoropuhelulle?”
OPL:n syyspäivät järjestetään perinteiseen tapaan Joensuussa pyhän Johannes Teologin juhlan
aikaan 25.-26.9.2013. Tänä vuonna syyspäivillä paneudutaan vähemmän käsiteltyyn,
mielenkiintoiseen teemaan: ortodoksisen kirkon ja orientaalisten kirkkojen vuoropuheluun.
Aiheesta luennoi professori, isä George Dion Dragas (Holy Cross, Boston), joka on itse osallistunut
vuoropuheluun ja edistänyt näiden kirkkojen teologista lähentymistä.
”Orientaali-ortodoksiset kirkot ovat mm. yksi Lähi-idän vahvimmista
uskontoryhmistä. Orientaaliset kirkot ajautuivat erilleen muusta kirkosta
vuonna 451. Orientaalisten kirkkojen perhe oli pitkään varsin vähän
tunnettu ortodoksisen kirkon piirissä. Siirtolaisuus on kuitenkin tuonut
nämä kirkot länteen, meidänkin keskellemme. Mm. Ruotsissa on hyvin
vahva syyrialainen kirkko.
1900-luku on ollut ratkaiseva vuosisata ortodoksisen kirkon ja
orientaalisten kirkkojen lähentymisessä. Epävirallisesti keskustelut käytiin 1964-1971 ja virralliset
1985-1993. Virallinen keskustelu johti yhteisen kristologian asiakirjan allekirjoittamiseen ja
keskusteluun ehtoollisyhteyden palauttamisesta.
On kulunut 20 vuotta oppineuvottelujen viimeisestä virallisesta tiedoksiannosta. OPL haluaa
tulevilla syyspäivillään nostaa tietoisuuteen dialogissa saavutetut tulokset, mahdolliset avoimet
kysymykset sekä dialogin tulevaisuuden.
OPL:n hallitus kutsuu papistoa sekä teologian opiskelijoita lämpimästi tervetulleita syyspäiville
Lisätietoja: Ioannis Lampropoulos, pj. ioannis.lampropoulos@ort.fi, Tuomas Kallinen, siht.
tuomas.kallinen@ort.fi