Kohti kärsimystä ja kuolemaa – Suuri maanantai
Katso, Ylkä tulee puoliyössä, ja autuas on se palvelija, jonka hän valveilta löytää, mutta
kelvoton on se, jonka hän löytää suruttomana. Varo siis minun sieluni, ettet unen valtaan
vaipuisi, ettet kuolemaan tulisi heitetyksi ja ulkopuolelle Valtakuntaa suljetuksi; vaan herää
ja huuda: Pyhä, Pyhä, Pyhä olet sinä, Jumala; Jumalansynnyttäjän tähden armahda meitä!
Suuri maanantai aloittaa kolmen päivän jakson, joita kutsutaan yljänpäiviksi: aamupalveluksen
tropari kertoo sulhasesta eli yljästä joka saapuu puoliyössä. Suuri maanantai aloittaa viikon, joka
päättyy Kristuksen kavaltamiseen, tuomitsemiseen ja kuolemaan, mutta johtaa myös
ylösnousemuksen kirkkauteen.
Jeesus on kahta päivää aikaisemmin, Lasaruksen lauantaina, herättänyt kuolleista Lasaruksen. Hän
on edellisenä päivänä, palmusunnuntaina, ratsastanut Jerusalemiin ja kansanjoukko on ottanut
hänet kuninkaana vastaan. Tästä eteenpäin kaikki alkaa muuttua, sillä vain joidenkin päivien
päästä kansanjoukon riemu vaihtuu huutoihin: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Suuren maanantain
koittaessa alkaa Jeesuksen tie kohti kärsimystä ja kuolemaa.
Tämän päivän evankeliumitekstissä kerrotaan, miten Jeesus etsii hedelmää viikunapuusta, mutta ei
löydä sitä. Hänen sanansa, ”ikinä et enää tee hedelmää”, saavat viikunapuun kuivettumaan (Matt.
21:19). Tällä hän viittaa niiden tuomioon, jotka Jumalan ilmoituksen vastaanottaessaan eivät tahdo
kuulla sitä ja muuttua, mutta myös siihen miten synnin valta ja voima tulee kuivettumaan. Tämä on
myös meille painokas kutsu kantaa elämässämme parannuksen ja kääntymyksen hedelmiä.
Pian tämän jälkeen Jeesus menee Jerusalemin temppeliin ja alkaa opettamaan. Ylipapit ja kansan
vanhimmat alkavat kysellä hänen valtuuksiaan, mutta Jeesus väistää kysymyksen esittämällä
vastakysymyksen: ”Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?” (Matt. 21:25)
Sitten hän esittää vertauksen erään miehen kahdesta pojasta, joista toinen lupasi mennä pellolle
työhön, mutta ei mennyt, toinen taas kieltäytyi, mutta kuitenkin meni. Näin hän kuvaa miten portot
ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin ylipapit ja kansan vanhimmat, sillä
portot ja publikaanit uskovat, mutta nämä eivät kaiken nähtyäänkään tule katumukseen eivätkä
usko Jeesukseen. (21:31–32) Pelastus tulee ulottuvillemme katuen ja uskoen.
Sitten Jeesus paljastaa kärsimyksensä mysteerin ja esittää vertauksen. Hän kertoo miten isäntä
lähettää perimään viinitarhansa viljelijöiltä hänelle kuuluvan sadon. Viljelijät eivät kuuntele
isäntänsä palvelijoita, vaan pieksevät ja kivittävät heitä ja surmaavat muutamia. Lopulta isäntä
lähettää poikansa, mutta he surmaavat hänet. Tämän kerrottuaan Jeesus ilmoittaa kansan johtajille
Jumalan ilmoittaman pelastuksen totuuden: ”Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät on nyt kulmakivi.
Herralta se on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme.” (21:33– 42). Jumalan valtakunta
otetaan pois kansan johtajilta ja annetaan niille, jotka tekevät sen mukaisia hedelmiä.
Jeesuksen toiminta ja puheet Jerusalemissa sinetöivät lopulta hänen kohtalonsa: kansan vanhimmat
eivät näe eivätkä kuule, vaikka kuulevat Jeesuksen sanat. Pimeys saa kaupungin valtaansa yljän,
sulhasen, saapuessa ja vain harvat ovat hereillä. Monet joutuvat synnin uneen nukkuneina
heitetyiksi kuolemaan ja Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Jumalan tuomio on kohtaamassa
pyhää kaupunkia ja koko maailmaa.
Jeesuksen sanat ylipapeille ja kansan vanhimmille kätkevät sisäänsä Jumalan pelastussuunnitelman
salaisuuden: pimeys, synnin uni, kuoleman valta ja Jumalan valtakunnan ulkopuolelle heitetyksi
tuleminen saavat vastauksen Jeesuksessa. Tämä tulee ilmi toistuvasti suuren maanantain
liturgisissa teksteissä, jotka perustuvat evankeliumitekstien sanomaan: Kristus alistuu
vapaaehtoiseen kärsimykseen, astuu kuoleman pimeyteen ja kokee hylkäämisen kivun ja tuskan.
Lähestyvä kuoleman hetki tuo maailmalle esiin – kuten päivän teksteissä asia ilmaistaan –
kunnialliset kärsimykset ikään kuin pelastavan valkeuden, kun Kristus ojentaa itsensä puuhun
pelastaakseen ihmiset. Vapahtaja hän tuomitsee kärsimyksillään tuomiomme tehottomaksi, kun
hän antautuu Jumalan lakia rikkovien miesten surmattavaksi.
Suurena maanantaina eteemme kuvataan Herran valoisan kärsimyksen alkuvaiheet. Päivän
teksteissä vaikeroimme kuten ”Jaakob vaikeroi Joosefin kadottamista”, joka kuitenkin alistui
nöyrästi kärsimyksiin Egyptissä. Suurena maanantaina kadumme ja suremme omia syntejämme ja
rikkomuksiamme, käännymme ihmisiä rakastavan Herran puoleen ja etsimme anteeksiantamusta.
Suurena maanantain aamupalveluksessa laulamme maahan kumartaen oman lankeemuksemme ja
katumuksemme sanoja:
Minä näen, oi Vapahtajani, Sinun häämajasi kaunistettuna, mutta minulla ei ole vaatetta
siihen sisälle mennäkseni; valista, oi Valonantaja, minun sieluni puku ja pelasta minut!
Suuri maanantai on sekä katumuksemme että pelastuksemme alku, paluu ihmisiä rakastavan
Herran luo. Viikunapuu kirotaan, jotta pelästyisimme ja kantaisimme parannuksen soveliaita
hedelmiä. Joosef pakenee lankeemuksen johdattavan Eevan viettelyksiä, jotta myös me
pakenisimme syntiä. Vapahtaja aloittaa vapaaehtoisen matkansa kohti ristiä, kärsimystä ja
kuolemaa meidän tähtemme, jotta myös me voisimme kuolla synnille ja elää hänen kanssaan.
Suuren maanantain vaellus kohti ristiä ja ylösnousemusta on alkanut. On katumuksen ja
kääntymyksen aika, johon suuri paasto on meitä valmistanut, heräämisemme aika.
Teksti: Isä Marko Mäkinen