Suuri Keskiviikko
Suuren viikon kolme ensimmäistä päivää ovat eräänlaisia valmistuspäiviä
loppuviikon järisyttäville tapahtumille. Ns. Ylkä-palvelukset (aamupalvelukset,
joissa lauletaan troparina ”Katso, Ylkä tulee puoliyössä”) kehottavat meitä
valppauteen ja hyviin tekoihin evankeliumista nousevien opetusten pohjalta.
Suuri keskiviikko päättää valmistavan ajan ja johdattaa sisällöllään jo
piinaviikon ratkaiseviin hetkiin, Kristuksen kavaltamiseen ja hautaamiseen.
Esiin tuodaan rahanhimoinen Juudas, joka kiiruhtaa neuvottelemaan
opettajansa hinnasta. Hänen vastakohtanaan esitetään syntinen nainen, joka
voitelee Kristuksen arvokkaalla tuoksuöljyllä.
Syntisestä naisesta kertova evankeliumiteksti (Matt. 26:6–16) luetaan suuren
keskiviikon iltana ennenpyhitettyjen lahjojen liturgiassa. Naisen kuvataan
vuodattavan tuoksuöljyn Jeesuksen päähän, mitä opetuslapset paheksuvat
– olisihan voiteen voinut myydä hyvään hintaan ja antaa rahat köyhille. Jeesus
nuhtelee heitä ja sanoo voitelun tapahtuneen hautaamistaan varten. Tällöin
Juudas tekee ratkaisunsa ja lupaa ylipapeille kavaltaa hänet tilaisuuden tullen.
Päivän liturgiset tekstit nojaavat edellistä enemmän syntisen naisen
kuvaukseen Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 7:36–48). Siinä kerrotaan, miten
Jeesuksen ollessa aterialla eräs syntistä elämää viettävä nainen kastelee
hänen jalkansa kyynelillään, kuivaa ne hiuksillaan, suutelee niitä ja voitelee ne
tuoksuöljyllä.
Aterian isännän paheksuessa Jeesus kertoo vertauksen
velkojen anteeksi saamisesta ja vertaa velkojen (eli syntien) suuruuden
suhdetta rakkauteen: joka saa anteeksi paljon, hän myös rakastaa paljon.
Syntisen naisen tekoa ja Kristukselta saamaa anteeksiantoa kuvataan
kirkkoveisuissa monin eri tavoin, mutta kaikkein kirkkaimpana hohtaa niiden
joukossa yksi hymnografian helmistä, aamupalveluksen viimeisenä stikiirana,
virrelmästikiiroiden doksastikonina, laulettava nunna Kassian runo:
”Moniin synteihin langennut nainen tajuttuaan Sinun jumaluutesi, oi Herra,
itkien kantaa Sinulle, kuten yrttien tuojat naiset, hautaamistasi varten
hajuvoidetta ja lausuu: Voi minua! Hillittömien himojen yö, synnin hekumojen
kuutamoton pimeys on minut yllättänyt! Sinä olet nostanut veden merestä
pilvihin. Katso minun kyynelvirtojani! Sinä olet sanomattomalla itsesi
alentamisella taivuttanut alas taivaat. Taivuta itsesi minun huokauksieni
puoleen, jotta minä voisin suudella Sinun puhtaita jalkojasi ja pyyhkiä niitä
pääni hiuksilla. Eeva paratiisissa päivän viilentyessä kuultuaan niiden äänen
pelosta lymysi. Kuka voisikaan tutkia, oi sielujen Pelastaja Vapahtajani,
syntieni paljouden ja tuomioittesi syvyydet! Sinun armosi on määrätön. Älä
hylkää minua, Sinun palvelijaasi!”
Nunna Kassia eli 800-luvulla Konstantinopolissa ja runoili monia liturgisessa
käytössämme edelleen olevia veisuja. Yhtenä harvoista naishymnografeista
hän nousee luonnollisesti erityiseen arvoon, mutta hän erottuisi joka
tapauksessa runojensa moniulotteisuuden ja syvyyden ansiosta.
Kassian veisussa syntisen naisen ja Kristuksen kohtaamista ei käsitellä vain
evankeliumia uudelleen sanoittaen, vaan naisen katumuksen kuvaus laajenee
Kristuksen jumalallisen alentumisen kuvaukseksi: se punoo yhteen
universaalin ja henkilökohtaisen. Hymnin kuvaus ulottuu ajallisesta
tapahtumasta tulevaan ja menneeseen.
Syntinen nainen rinnastuu mirhantuojanaisiin, jotka kantavat hajuvoidetta Kristuksen haudalle. Samalla
häntä verrataan esiäiti Eevaan paratiisissa, mutta toisin kuin Eeva, joka
Kristuksen jalkojen äänen kuullessaan piiloutuu, nainen taipuu jalkojen
puoleen suudellakseen niitä. Jumalallinen äärettömyys ja ihmisen hetkellisyys
kohtaavat stikiiran säkeissä hymnografialle ominaisin tavoin: veden ja sateen
luoja katsoo ihmisen kyyneliä, taivaiden taivuttaja taipuu syntisen puoleen.
Syntisen naisen kokee itsekseen jokainen, joka saadessaan kosketuksen
pyhyyteen on ymmärtänyt elävänsä syntien kuutamottomassa pimeydessä.
Samoin jokainen voi naisen tavoin luottaa Jumalan määrättömään armoon ja
pyytää, ettei tämä hylkäisi palvelijaansa.
Teksti: Maria Takala-Roszczenko