Suuri lauantai 
”Kunniallinen Joosef, otettuaan puun päältä Sinun puhtaimman ruumiisi, käärittyään puhtaaseen liinavaatteeseen ja peitettyään tuoksuvilla yrteillä, pani sen uuteen hautaan.” Kuten yleensä, tämäkin tropari kertoo olennaisimman vietettävästä juhlasta. Olemme Suuren viikon ajan todistaneet profetioiden toteutumista Kristuksen kärsimysten matkassa ja nyt Hän on jo haudassa.
Suuren lauantain vietto alkaa varsinaisesti jo Suuren perjantain puolella ehtoopalveluksessa, jossa Kristus otetaan ristiltä pois ja hautakuva kannetaan keskelle kirkkoa. Saman hautakuvan äärellä yhtälailla (usein) pitkäperjantain iltana toimitettavassa Suuren lauantain aamupalveluksessa veisataan hautausveisuja haudassa olevalle Kristukselle.
Suurta lauantaita värittääkin odotus.
”Kuinka kestää Tuonela sinun tulemisesi? Miksi se ei heti pimeyteen nyt hukkuisi Vapahtajan loisteen sokeuttamana?”
Uusi Aadam laskeutuu tuonelan alimpaan hautaan ja sielunvihollinen on ihmeissään tulokkaasta, sillä häntä ei löydy yhdestäkään sukutaulusta Aadamista lähtien. Eikä hän vaikutakaan aivan tavalliselta kuolevaiselta – Kuolemaa ollaan kukistamassa. Kristus vapauttaa vanhan Aadamin kahleista, suoden meille pelastuksen. ”Älä itke, Äitini! Minä kärsin näitä tehdäkseni vapaiksi Aadamin ja Eevan.”
Päivän teeman ristiriitaisiin tunteisiin liittyy myös suru sekä ihmetys siitä, kuinka Jumala voi olla kuollut. Kuinka elämänantaja voi olla haudassa kuolleena. Evankeliumissa ollaan kuultu, kuinka Magdalan Maria ja ”Se-toinen-Maria” seurasivat arimatialaista Joosefia Jeesuksen haudalle, nähden sen luolan sijainnin. Siellä heitä tulee odottamaan yllätys kolmantena aamuna.
”Missä on, Poikani ja Jumalani, se suloinen sanoma, jonka minulle Gabriel ilmoitti, kun nimitti Sinua Kuninkaaksi ja korkeimman Jumalan Pojaksi? Nythän näen Sinut, minun ihanin Valoni, alastomana ja haavoihisi kuolleena!”
Suuren lauantain kanonissa kuullaan Jumalansynnyttäjän itkuvirsi. Jumalanäidin suru, johon jokaisen kristityn on helppo samaistua. Suru, johon kätkeytyy ilo. ”Sinä tautien Parantaja, minun Poikani, Jumalani ja Herrani, ota minutkin mukaasi tuonelaan, älä jätä minua yksin, sillä en voi enää elää, kun en näe Sinua, minun suloista Valoani!”
Kirkon varhaisina vuosisatoina sekä Lasaruksen lauantai että Suuri lauantai olivat Kirkon kastejuhlaa. Silloin kastettiin uusia kristittyjä ja yhä nykyään uudet katekumeenit liitetään ortodoksisen kirkon yhteyteen Suuren lauantain liturgiassa. Samassa palveluksessa, jossa kirkkotekstiilit vaihdetaan tummasta paastoväristä valkoiseen, ylösnousemuksen liturgiseen väriin, ja jossa viisitoista Vanhan Testamentin parimiatekstin lukua valmistaa meitä riemujen riemuun ja suurimpaan ilojuhlaan. Edelleen ylläpitäen ja korostaen sitä mysteeriä, josta ylösnousemusjuhlassa on kyse. Samassa liturgiassa myös kuullaan ylösnousemusevankeliumi, sapatin jälkeisenä varhaisena aamuna mirhantuojanaisia odotti tyhjä hauta! Kristus on jo ylösnoussut ja kuolema on kukistettu kuolemalla!
”Tultuasi alas kuolemaan, Sinä, kuolematon Elämä, kuoletit helvetin jumaluutesi kirkkaudella. Ja kun kuolleetkin manalasta ylös herätit, niin silloin kaikki taivaalliset voimat huusivat: Elämänantaja Kristus, meidän Jumalamme, kunnia olkoon Sinulle.”
Artturi Hirvonen
(Lainaukset paastotriodionin Suuren lauantain palvelusten teksteistä)